Maakuntahallinto tulee – oletko valmis?

Kolumni on julkaistu Forssan Lehdessä 25.1.2016.

Viime vuodet ovat olleet julkisen sektorin suurten uudistusten yrittämisien aikaa. Hallitukset toistensa perään ovat luvanneet uudistaa järjestelmiä, kehittää toimintatapoja ja löytää säästöjä. Oli kuntauudistusta ja pakkoliitoksia, paras-hanketta ja vähintään 20 000 asukkaan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueita. Nykyinen HYKY on ollut edelläkävijä ja näyttänyt monella tapaa esimerkkiä muille. Vaikka monta taistelua on voitettukin, niin sotesota on vielä kesken.

Sipilän hallitus jatkaa siitä mihin edellinen jäi. Hallitus on ensimmäisen puolivuotiskautensa aikana pystynyt päättämään kaksi peruskysymystä uudistukseen liittyen. Koko projektin kannalta oli välttämätöntä tietää mille aluejaolle uudistus toteutetaan. Konkreettinen keskustelu täällä etelässä oli vaisua. Kaikissa esillä olevissa malleissa Varsinais-Suomi ja Kanta-Häme säilyivät itsenäisenä (ehkä viiden ”ervan” mallia lukuun ottamatta), ja ainoa jännittäminen koskee muutamia yksittäisiä kuntia haluavatko ne ja annetaanko niiden muuttaa maakunnasta toiseen. Kaikesta huolimatta yhteistyötä tulee tiivistää kaikissa ilmansuunnissa ja maakuntarajoista ei saa tehdä valtakunnanrajoja, kun samalla lainsäädäntö lisää asiakkaiden valinnanvapautta.

Toinen päätös koski rahoitusta. Kunnat eivät enää tulevaisuudessa vastaa maakunnan rahoituksesta, mutta silti se ei vielä kerro mitään käytännön toteuttamisesta. Kuntien sotemenot ovat n. 18 miljardia €, mikä vastaa noin puolta kuntien budjeteista. Meillä on vähintään kolme vaihtoehtoa se rahoittaa, ja kaikissa niissä on omat hyvät ja huonot puolensa.

Valtion suoraan rahoittamassa mallissa vahvimpana on erillisen soteveron säätäminen. Tämä saattaisi olla aikataulun mukaisesti tehtävissä, mutta samalla olisi määriteltävä miten kunnallisverotus toteutetaan, ettei kokonaisveroaste nouse ja toisaalta kunnat selviävät niille jäljelle jäävien tehtävien rahoituksesta.

Asiantuntijat selvittävät toisena vaihtoehtona maakunnan omaa verotusoikeutta. Myös tässä mallissa täytyy ottaa huomioon kuntien kantokyky, kokonaisveroaste ja rakenne. Käytännössä tarvitaan valtakunnalliset säädökset niin kunnallisen verotuksen kuin alueellisen verotuksen katoista. Lisäksi pitää myös varmistaa, että kuntien tehtäväksi jääneelle ennaltaehkäisevälle työlle riittää selvää rahaa, ettei yhteiskunnan kannalta parhaimmat panostukset jää kunnissa toteuttamatta ja vastuu ja kustannukset sysätä seuraavalle.

Kolmantena mahdollisuutena ja omana suosikkina olisi edellisistä johdettu sekamalli. Siinä vahvasti yksinkertaistaen valtiolta tulisi suurempi osa soteveron muodossa ja maakunta verottaisi itse pienemmän osan kustannuksistaan.

Mitä muuta maakuntaitsehallinto sitten pääsee päättämään, niin ainakin aluepelastuslaitoksen tehtävät, Ely-keskusten ja nykyisten maakuntien liittojen aluekehittämistehtävät, ja ehkä ympäristöterveydenhuolto. Valmistelussa selvitetään myös mitä tehtäviä valtionhallinnosta voitaisiin siirtää kuntien vastuulle ja eräänä asiana on heitetty työttömyyden hoito. Yksi asia mikä on varma, niin kiire tulee joka tapauksessa, koska ministeri Rehula on luvannut lakiesityksiä jo ennen kesää kunnille lausuttavaksi.

Monitoimialainen maakuntahallinto mahdollistaa lähellä ihmistä olevan päätöksenteon. Jokaisella alueella on omat erityispiirteensä ja voimavaransa ja ne on saatava aiempaa tehokkaampaan käyttöön ja hallinnon ja päätöksentekojärjestelmän on tuettava niitä.